Perustelut
Elinvoimalautakunta päätti 12.11.2025 § 79 käynnistää kiinteistöselvityksen perusteena olevien kiinteistö- ja rakennustietojen selvitystyön. Kunnanhallitus käsitteli asian kokouksessaan 16.12.2025 § 258.
Enontekiön kunnan omassa rakennusrekisterissä on kokemuksen ja alustavan selvityksen perusteella puutteita rakennustietojen laadussa ja kattavuudessa. Samoin kunnan rakennusvalvonnan, Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sekä Verohallinnon tiedoissa on havaittu eroavaisuuksia. Selvitystyön tavoitteena on eheyttää ja täydentää eri viranomaisten rekisteritietoja sekä varmistaa kiinteistöverotuksen tasapuolisuus ja kunnalle kuuluvien verotulojen toteutuminen ajantasaisten kiinteistö- ja rakennustietojen perusteella.
Selvitystyön aikana on todettu, että rakennusvalvonnan kuntarekisterissä on ennakoitua enemmän rakennushankkeita, joissa rakennushankkeeseen ryhtyvä on jättänyt tekemättä rakennusluvan ehtojen mukaisten katselmusten hakemisen tai tilaamisen. Tämän seurauksena osa rakennushankkeista on edelleen rekisterissä aloittamatta-tilassa tai ne eivät ole rekisteritietojen perusteella edenneet loppuun saakka rakennusvalvonnan prosessissa, mikä hidastaa kuntarekisterin tietojen ajantasaistamista.
Koska kiinteistöverotietojen oikeellisuuden varmistaminen ja kunnalle kuuluvien verotulojen toteutuminen ovat selvitystyön ensisijaisia tavoitteita, on tarkoituksenmukaista jakaa työ kahteen rinnakkaiseen kokonaisuuteen:
1. rakennusten kiinteistöverotietojen tarkistamiseen ja ajantasaistamiseen; sekä
2. rakennusvalvonnan kuntarekisterin ajantasaistamiseen ja täydentämiseen.
Kiinteistöverotietojen tarkistaminen voidaan osin toteuttaa rekisterivertailujen avulla vertailemalla kunnan rakennusrekisterin, Digi- ja väestötietoviraston sekä Verohallinnon tietoja keskenään. Rekisterivertailuissa havaitut poikkeamat todennetaan ja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sekä viranomaismenettelyjen edellyttämällä tavalla ennen tietojen korjaamista tai täydentämistä. Osa kohteista edellyttää laajempaa kohdekohtaista selvitystyötä, johon sisältyy asiakirja-aineistojen tarkastamista, kiinteistönomistajien kuulemista sekä maastokäyntejä rakennus- ja kiinteistötietojen varmentamiseksi.
Selvitystyössä on lisäksi todettu, että CGI KuntaNet7 -kuntarekisterissä rakennushankkeen olotila voidaan teknisesti päivittää tilasta ”Aloittamatta” tilaan ”Valmis” viranomaisen tekemällä rekisteripäivityksellä ilman, että järjestelmään on kirjattu rakennusvalvonnan virallista katselmusta. Tällainen rekisteritekninen päivitys mahdollistaa rakennuksen huomioimisen kiinteistöverotuksessa ja viranomaisrekistereissä sekä rekisteritietojen saattamisen vastaamaan rakennuksen tosiasiallista tilannetta.
Rekisterimerkinnän muuttaminen ei kuitenkaan korvaa rakentamislainsäädännön mukaista loppukatselmusta eikä muuta rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuuta rakennusluvan ehtojen täyttämisestä. Rakennusvalvonnalla säilyy kaikissa tilanteissa oikeus ja velvollisuus edellyttää puuttuvien katselmusten suorittamista sekä tarvittaessa ryhtyä muihin rakentamislainsäädännön mukaisiin valvonta- ja lupatoimenpiteisiin. Rekisteritietojen päivittäminen kiinteistöverotuksen ja viranomaisrekisterien tarpeisiin ei siten rajoita rakennusvalvonnan toimivaltaa eikä merkitse rakennusvalvonnallisten velvoitteiden hyväksymistä tai päättymistä.
Kun rakennuksen tila päivitetään KuntaNet7-järjestelmässä valmiiksi ja tiedot toimitetaan edelleen valtakunnallisiin rekistereihin, siirtyvät tiedot normaalin viranomaisprosessin mukaisesti myös Verohallinnon käyttöön kiinteistöverotuksen perusteiksi.
Kuntarekisterin tietojen ajantasaistaminen tukee samalla valtakunnalliseen rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (RYHTI) siirtymistä. RYHTI on ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttama valtakunnallinen tietojärjestelmäkokonaisuus, jonka tavoitteena on koota rakennetun ympäristön keskeiset tiedot yhtenäiseen ja valtakunnallisesti yhteentoimivaan muotoon. Kuntien rakennus- ja kiinteistötietojen tulee olla yhteensopivia RYHTI-järjestelmän kanssa viimeistään 1.1.2029 alkaen, minkä vuoksi tietojen laadun ja ajantasaisuuden parantaminen on tärkeää myös kunnan lakisääteisten velvoitteiden näkökulmasta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi
Elinvoimalautakunta päättää, että
1. Kiinteistöselvityksen perusteena olevan kiinteistö- ja rakennustietojen selvitystyön jatkaminen toteutetaan kahdessa rinnakkaisessa prosessissa:
- Rakennusten kiinteistöverotietojen tarkistamisena ja ajantasaistamisena; sekä
- Rakennusvalvonnan kuntarekisterin ajantasaistamisena ja täydentämisenä
2. hyväksyy liitteen mukaisen toimintaohjeen noudatettavaksi kiinteistöveroselvityksen rekisterikorjauksissa, rakennusten olotilan muutoksissa sekä niihin liittyvissä jatkotoimenpidearvioissa
3. linjaa, että rakennusten olotilaa ja verotustietoja voidaan päivittää rekisteri- ja verotustietojen oikeellisuuden varmistamiseksi, kun tiedot on todennettu hallintolain ja muun sovellettavan lainsäädännön edellyttämällä tavalla
4. toteaa, että rekisteri- tai verotustietojen korjaaminen ei korvaa rakentamislainsäädännön mukaista lupaa, katselmusta tai rakennusvalvonnallista hyväksyntää eikä rajoita rakennusvalvonnan toimivaltaa
5. linjaa, että kiinteistöveroselvityksessä havaitut mahdollisesti luvattomat rakennukset, laajennukset ja rakennelmat arvioidaan rakentamisajankohdan mukaisten lakien, määräysten ja rakennusjärjestysten perusteella, ja jos kohde olisi rakentamisajankohdan säännösten perusteella edellyttänyt lupaa tai muuta viranomaismenettelyä, rakennusvalvonta arvioi asian tapauskohtaisesti ja ryhtyy tarvittaessa lainsäädännön mahdollistamiin toimenpiteisiin
6. valtuuttaa rakennustarkastajan laatimaan ja päivittämään tarkemmat työohjeet, lomakkeet, KuntaNet7-merkintämallit, kuulemiskirjeet sekä raportointipohjat tämän lautakunnan hyväksymän ohjeen mukaisesti
7. edellyttää, että rakennusvalvonta raportoi kiinteistöselvityksen etenemisestä elinvoimalautakunnalle.
8. selvitystyötä jatketaan siten, että kunnan rakennus- ja kiinteistötiedot saatetaan mahdollisimman kattavasti vastaamaan valtakunnallisen rakennetun ympäristön tietojärjestelmän (RYHTI) käyttöönoton edellyttämiä tietosisältöjä.