Perustelut
Hallintosäännön 39 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta, viran tehtävistä, viran kelpoisuusehdoista ja hinnoittelukohdasta sekä viran lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Lautakunnat tekevät esitykset kunnanhallitukselle em. asioissa oman toimialansa osalta lukuun ottamatta toimialajohtajia ja toimialan vastaavia, joista päättää kunnanhallitus. Toistaiseksi voimassa olevan työsopimussuhteen (toimen) perustamisesta ja sen lakkauttamisesta sekä asetettavista kelpoisuusvaatimuksista päättää kunnanhallitus ao. toimielimen esityksen pohjalta.
Hallintosäännön 38 §:ssä todetaan, että mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kunnanhallituksella.
Osana tasopalkkajärjestelmään siirtymistä, toimisto- ja tapahtumasihteerin tehtävänkuvaa on päivitetty toukokuussa 2025. Päivityksen yhteydessä on todettu tehtävänkuvan tosiasiallinen sisältö. Viimeisen neljän vuoden aikana toimialan esihenkilön virassa (kehitysjohtaja / yritys- ja kehittämisasiantuntija) on ollut vaihtuvuutta, minkä johdosta toimisto- ja tapahtumasihteerin toimen tosiasiallinen tehtävänkuva on muovautunut erilaisten elinkeinopoliittisten tehtävien ja vastuiden osalta. Toukokuussa 2025 päivitetty toimisto- ja tapahtumasihteerin tehtävänkuva vastaa useissa kunnissa käytössä olevaa elinkeinokoordinaattorin tehtävänkuvaa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kati Shibutani, yritys-ja kehittämisasiantuntija, kati.shibutani@enontekio.fi
Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että toimisto- ja tapahtumasihteerin nimike muutetaan elinkeinokoordinaattoriksi.