Elinvoimalautakunta, kokous 26.5.2026

§ 53 Yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen kiinteistölle 47-404-22-16 (Kuusela)

ENODno-2026-151

Valmistelija

  • Arto Kantola, Rakennustarkastaja, arto.kantola@enontekio.fi

Perustelut

Rakentamislain 131§:n (Yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen) mukaan kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita ja rakennelmia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei sijoittaminen aiheuta huomattavaa haittaa kiinteistön käytölle. Sopimus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa.

Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jos asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä.

Telekaapeleiden, tukiasemien ja radiomaston sijoittamisesta toisen omistamalle tai hallitsemalle kiinteistölle säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 28 luvussa . Telekaapeleiden sijoittamisesta tiealueelle säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 42 a §:ssä.

Enontekiön Sähkö Oy on hakenut rakennusvalvontaviranomaiselta Rakentamislain 131 § mukaista lupaa 45 kilovoltin ja 20 kilovoltin sähköverkon sijoittamiseksi kiinteistölle 47-404-22-16. Kiinteistön omistajia/osakkaita ei ole kuitenkaan tavoitettu, eikä Enontekiön Sähkö Oy näin ollen ole päässyt sopimukseen sähköverkkojen sijoittamisesta. Lisäksi hakija hakee hankkeen kiireisen aikataulun vuoksi aloittamisoikeutta rakentamislain 78 § mukaisesti.

Nykyinen sähkönjakelu- ja siirtoverkko jää osittain Vt21 tiehankkeen alle, joten niiden linjausta on paikoin siirrettävä.

Liitekartta 1_Kuusela mukaisesti olemassa oleva sähköverkon sijainti ko kiinteistöllä muuttuisi hieman. 20 kilovoltin ilmajohtoa rakennettaisiin noin 45 metrin matkalle ja 45 kilovoltin ilmajohtoa noin 47 metrin matkalle. Uudet johtoalueet olisivat noin 10-12 metriä leveitä

Hakijan mukaan vaihtoehtoiset sijoituspaikat mm siirtäisivät rasitteen muille kiinteistöille tai heikentäisi kyseisen kiinteistön rasitetta. Hakijan arvion mukaan sijoittamista ei voida muutoin järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin.

Sijoittamislupahakemuksesta tiedotettiin Enontekiön kunnan verkkosivuilla 6.5-19.5.2026. Mahdolliset huomautukset tuli toimittaa 19.5.2026 klo 12.00 mennessä. 

Hakemuksesta ei tullut yhtään huomautusta.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta myöntää Enontekiön Sähkö Oy:lle luvan yhdyskuntaa palvelevien johtojen sijoittamiseksi kiinteistön 47-404-22-16 alueelle Liitekartta 1_Päkkilä mukaisesti.

Elinvoimalautakunta katsoo, että liitekartan mukaisesti sijoitettavat sähköjohdot eivät aiheuta kiinteistölle Rakentamislain 131 § mukaista tarpeetonta haittaa tai vaikeuta alueen kaavoitusta ja kaavan toteuttamista.

Elinvoimalautakunta päättää myöntää myös rakentamislain 78 § mukaisen aloittamisoikeuden hankkeelle.

Hakijan tulee asettaa riittävä vakuus Enontekiön kunnalle niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa (RakL 78§).

Vakuus 1500 € maksetaan tilille OKO FI32 5643 8820 0000 52, viesti: Aloittamisoikeuden vakuus (047-404-22-16 KUUSELA).

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Enontekiön Sähkö Oy,
Kiinteistön omistajat

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella. 

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomainen: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite:Isokatu 4, Oulu
Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 5642 841
Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)
Virka- aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys
valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin
toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta osoitteesta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00-15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla. 
Asianosaiselle lähetettävään valitusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.