Elinvoimalautakunta, kokous 25.3.2026

§ 27 Valtuustoaloite: Kuntalaisille mattojen pesupaikka

ENODno-2025-316

Valmistelija

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Perustelut

Valtuutettu Anri Magga on tehnyt valtuustoaloitteen kuntalaisille tarkoitetun matonpesupaikan rakentamisesta. Aloite on jätetty kunnanvaltuuston kokouksessa 26.08.2025 § 75.

Matonpesupaikan toteuttaminen edellyttää soveltuvan sijoituspaikan sekä vesihuollon asianmukaisen järjestämisen.

Pesupaikan varustukseen kuuluvat tyypillisesti matonpesualtaat, mattomankeli, kuivaus- ja valutustelineet sekä alueen kestävä pohjarakenne.

Kustannusarvio muodostuu maanrakennustöistä, varusteista ja niiden asennuksista sekä vesi- ja viemäriverkoston rakentamisesta ja liittymämaksuista. Muualla Suomessa vastaavien hankkeiden kustannusarvioiksi on esitetty varustetasosta riippuen noin 25 000–35 000 euroa. Lisäksi pesupaikan käytöstä aiheutuu vuosittaisia käyttökustannuksia arviolta noin 1 000 eurosta ylöspäin.

Pesupaikan sijainti tulee erikseen määrittää. Hetan kylällä ei kuitenkaan ole kunnan omistuksessa rakentamiseen soveltuvia järven ranta-alueita. Kotiseutumuseon alueella sijaitsee muinaisjäännöskohde, mikä rajoittaa rakentamista. Lisäksi Kunnanrannan alueella kunta ei omista maa-aluetta rantaan saakka ja mahdollinen rakentaminen edellyttäisi asemakaavan tarkastelua. Muilta osin Ounasjärven ranta-alue on pääosin yksityisessä omistuksessa.

Mikäli hanketta halutaan edistää, tulee sille ensin löytää soveltuva sijoituspaikka, minkä jälkeen hanke voidaan kirjata kunnan talousarvion investointisuunnitelmaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että matonpesupaikan toteuttaminen ei ole tällä hetkellä mahdollista soveltuvan sijoituspaikan puuttumisen vuoksi.

Asiaa voidaan tarkastella uudelleen mahdollisen kaavatarkastelun yhteydessä tai soveltuvan paikan löytyessä.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Tiedoksi

Kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.