Elinvoimalautakunta, kokous 16.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 Kaukolämpölaitos-/vesilaitoksen hoitajan toimen auki julistaminen

ENODno-2020-83

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Lämsä, Tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus on käsitellyt kaukolämpötoiminnan jatkumista Hetan alueella kokouksessaan 6.4.2020 §8 sekä tehnyt esityksen toiminnan jatkamisesta Enontekiön kunnan hallitukselle, esitys on toimitettu myös elinvoimalautakunnalle tiedoksi 21.4.2020 § 37.

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallituksen § 8 6.4.2020:

” 8 §  KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN JATKUMINEN HETAN ALUEELLA                          

Liitteenä olevan kaukolämpölaitosselvityksen mukaisesti Enontekiöllä kunnan omistamaan kaukolämpöverkostoon kaukolämpöenergian tuottaa tällä hetkellä Hooli Oy. Hooli Oy:n kanssa on solmittu kaukolämpöenergian ostosopimus keväällä 2005. Sopimus on voimassa 30.9.2020 saakka.

Tämän jälkeen on kaukolämpötoiminta ja lämmönjakelu Hetan alueella hoidettava jollain muulla tavalla.

Kaukolämpölaitoksen lunastushinta on sopimuksen päättyessä 15 vuoden jälkeen 40 000€ + tukkuhintaindeksin korotus, kaukolämpöverkoston tasearvo Enontekiön kunnalla oli 31.12.2019 135 000€.

Enontekiön kunnan vuoden 2018 tilinpäätöksessä kaukolämmön osalta menot ja tulot olivat: ostettu energia ja muut palvelu -214 000€ ja myyntituotto +235 000€. Huomioitavaa on, että menokohteeseen kirjataan Enontekiön kunnan osalta eläkeperusteisia maksuja (tp 2018) -17 000€. Laskennallisesta lämpöenergiasta Enontekiön kunta käyttää suoraan n.70% sekä lisäksi kuntakonsernin tytäryhtiöt lisäksi +10%.

Kaukolämpötoiminnasta on tehty aikaisemmin kaksi selvitystä Planora Oy:n toimesta:

27.1.2016 Valmistui kaukolämmön ensimmäinen laajenemis-/kustannusselvitys, teettäjänä Enontekiön Vesihuolto Oy

23.3.2018 Valmistui: Maalämpötoiminnan kannattavuus selvitys, tilaajina Enontekiön Vesihuolto Oy, Enontekiön kunta, Kiinteistö Oy Enontekiön kunnan asunnot sekä Enontekiön Kehitys Oy.

Realistisin vaihtoehto selvitysten perusteella toiminta-alueeksi olisi nykyinen verkosto (keskustan alueella) ottaen huomioon asemakaavan mahdollistamana rakennusoikeus, uusi lämpölaitosinvestointi on edessä kaikissa vaihtoehdoissa.

Lämmöntuotannon keskeytymätön toiminta viimeistään 30.9.2020 alkaen vaatii:

Laitoksen lunastamisen
Kaukolämpölaitoksen hoitajan eli henkilöstön
Pyöräkonepalveluita
Polttoainetoimitussopimukset
Edellä mainituille vararesurssit

Enontekiön kunnalla ja Enontekiön Vesihuolto Oy:llä on seuraavat valmiudet toiminnan jatkamiseksi:

Laitoksen lunastamiseksi on varattu Enontekiön kunnan osalta investointiin määräraha.
Hetan vesilaitoksenhoitaja on oppisopimuskoulutuksessa ja valmistuu lämpölaitoksenhoitajaksi arviolta syyskuussa, on ollut laitoksen toiminnassa matkassa vuoden ajan. Pystyy tietyn osan työajasta alkuun käyttämään lämpölaitoksella varauksella että vesilaitos saa työvoimaan apuja muualta.

Konepalveluista sovittava, nykyinen hoitaja? Olisi myös mahdollinen vararesurssi
Polttoaine (hake/turve varalla)-toimitukset kyselyyn heti.
Vararesurssit, ed. mainittu nykyinen laitoksen hoitaja, yksi kiinteistönhoitaja jonkin verran perillä laitoksesta.
Päivystys samaan vesi- ja kiinteistöhuollon kanssa.

Kaukolämpötoiminnan siirtäminen ja sen vaikutukset 0-1v.:

Lämpölaitos ja jakeluverkosto, liittymissopimuksineen siirretään tasearvolla pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:hyn.

Tällä mahdollistetaan lämmöntuotannon pakollisiin investointeihin varautuminen ja toiminnan kehittäminen jatkossakin (isot investoinnit korottavat hintoja mutta niihin on mahdollisuus vaikuttaa). 

Ei kirjanpidollista negatiivistä vaikutusta kunnalle, käyttötalouspuolella miinuksena eläkekulu n. 17 000€ + ja tulos 4500€ yht. n. 21 500€ tp2018.

Toiminnan pitäminen konsernissa, pitää myös siihen kuluvat eurot pääosin kunnan alueella.
Rekrytoinnin aloittaminen lämpölaitos-/vesilaitoksen hoitajaksi, (oppisopimuskoulutus?). Työaikajako 50/50 kumpikin toiminta saa tarvitsemaansa henkilöstöresurssia lisää.

Konekaluston ratkaiseminen, ostopalvelu?
Toimistopalvelut (laskutus) on jo vesihuoltoa hoitavalla toimistosihteerillä.
Toimenpiteet lämmöntuotannon lähitulevaisuudessa 2-3v.:

Uuden lämpölaitoksen investointeja:

Lämpölaitos                                                                                                  750 000€
Siirtolinja (siirto pois koulun päädystä, urheilukentän takana?)           70 000€
Polttoaine/konesuoja                                                                                   150 000€      
Konekalusto?                                                                                                 70 000€

Kaukolämpöverkoston investoinnit, korjaustarve? Liittyjiä?

Ehdottomasti samalla tarkastella varautumisen osalta (kunnan tarpeisiin) varavoimakoneen sijoittaminen samaan kompleksiin.

Ehdotus:

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle elokuun 2020 alusta lukien sekä aloittamaan toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Päätös:

Ehdotuksen mukaan.

------

Tiedoksi:

Enontekiön kunnanhallitus
Enontekiön elinvoimalautakunta
KOY Enontekiön kunnan asunnot

Liitteet:

Liite 1.Kaukolämpölaitos 27.3.2020

Ehdotus

Esittelijä

Kimmo Lämsä, Tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää Enontekiön kunnanhallitukselle, Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallituksen esityksen 6.4.2020 § 8 mukaisesti seuraavaa:

Elinvoimalautakunta esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle elokuun 2020 alusta lukien sekä aloittamaan toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään, että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Päätös

Puheenjohtaja esitti, että pykälä siirretään ensi viikon kokoukseen, koska alkuperäinen esittelijä on mahdollisesti esteellinen ja toista esittelijää ei tällä aikataululla löydy. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Juha-Pekka Mäntyvaara ja Kimmo Lämsä jääväsivät itsensä pykälän käsittelyn ajaksi. Taru Mäkitalo toimi pykälän ajan puheenjohtajana.

Valmistelija

Hannu Autto, Kehitysjohtaja, hannu.autto@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus (6.4.2020 § 8) on esittänyt Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle. Esitys on toimitettu myös elinvoimalautakunnalle tiedoksi 21.4.2020 § 37. Alla Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallituksen esitys.

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus (6.4.2020, § 8):

”8 §  KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN JATKUMINEN HETAN ALUEELLA                          

Liitteenä olevan kaukolämpölaitosselvityksen mukaisesti Enontekiöllä kunnan omistamaan kaukolämpöverkostoon kaukolämpöenergian tuottaa tällä hetkellä Hooli Oy. Hooli Oy:n kanssa on solmittu kaukolämpöenergian ostosopimus keväällä 2005. Sopimus on voimassa 30.9.2020 saakka.

Tämän jälkeen on kaukolämpötoiminta ja lämmönjakelu Hetan alueella hoidettava jollain muulla tavalla.

Kaukolämpölaitoksen lunastushinta on sopimuksen päättyessä 15 vuoden jälkeen 40 000€ + tukkuhintaindeksin korotus, kaukolämpöverkoston tasearvo Enontekiön kunnalla oli 31.12.2019 135 000€.

Enontekiön kunnan vuoden 2018 tilinpäätöksessä kaukolämmön osalta menot ja tulot olivat: ostettu energia ja muut palvelu -214 000€ ja myyntituotto +235 000€. Huomioitavaa on, että menokohteeseen kirjataan Enontekiön kunnan osalta eläkeperusteisia maksuja (tp 2018) -17 000€. Laskennallisesta lämpöenergiasta Enontekiön kunta käyttää suoraan n.70% sekä lisäksi kuntakonsernin tytäryhtiöt lisäksi +10%.

Kaukolämpötoiminnasta on tehty aikaisemmin kaksi selvitystä Planora Oy:n toimesta:

27.1.2016 Valmistui kaukolämmön ensimmäinen laajenemis-/kustannusselvitys, teettäjänä Enontekiön Vesihuolto Oy

23.3.2018 Valmistui: Maalämpötoiminnan kannattavuus selvitys, tilaajina Enontekiön Vesihuolto Oy, Enontekiön kunta, Kiinteistö Oy Enontekiön kunnan asunnot sekä Enontekiön Kehitys Oy.

Realistisin vaihtoehto selvitysten perusteella toiminta-alueeksi olisi nykyinen verkosto (keskustan alueella) ottaen huomioon asemakaavan mahdollistamana rakennusoikeus, uusi lämpölaitosinvestointi on edessä kaikissa vaihtoehdoissa.

Lämmöntuotannon keskeytymätön toiminta viimeistään 30.9.2020 alkaen vaatii:

Laitoksen lunastamisen
Kaukolämpölaitoksen hoitajan eli henkilöstön
Pyöräkonepalveluita
Polttoainetoimitussopimukset
Edellä mainituille vararesurssit

Enontekiön kunnalla ja Enontekiön Vesihuolto Oy:llä on seuraavat valmiudet toiminnan jatkamiseksi:

Laitoksen lunastamiseksi on varattu Enontekiön kunnan osalta investointiin määräraha.
Hetan vesilaitoksenhoitaja on oppisopimuskoulutuksessa ja valmistuu lämpölaitoksenhoitajaksi arviolta syyskuussa, on ollut laitoksen toiminnassa matkassa vuoden ajan. Pystyy tietyn osan työajasta alkuun käyttämään lämpölaitoksella varauksella että vesilaitos saa työvoimaan apuja muualta.

Konepalveluista sovittava, nykyinen hoitaja? Olisi myös mahdollinen vararesurssi
Polttoaine (hake/turve varalla)-toimitukset kyselyyn heti.
Vararesurssit, ed. mainittu nykyinen laitoksen hoitaja, yksi kiinteistönhoitaja jonkin verran perillä laitoksesta.
Päivystys samaan vesi- ja kiinteistöhuollon kanssa.

Kaukolämpötoiminnan siirtäminen ja sen vaikutukset 0-1v.:

Lämpölaitos ja jakeluverkosto, liittymissopimuksineen siirretään tasearvolla pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:hyn.

Tällä mahdollistetaan lämmöntuotannon pakollisiin investointeihin varautuminen ja toiminnan kehittäminen jatkossakin (isot investoinnit korottavat hintoja mutta niihin on mahdollisuus vaikuttaa). 

Ei kirjanpidollista negatiivistä vaikutusta kunnalle, käyttötalouspuolella miinuksena eläkekulu n. 17 000€ + ja tulos 4500€ yht. n. 21 500€ tp2018.

Toiminnan pitäminen konsernissa, pitää myös siihen kuluvat eurot pääosin kunnan alueella.
Rekrytoinnin aloittaminen lämpölaitos-/vesilaitoksen hoitajaksi, (oppisopimuskoulutus?). Työaikajako 50/50 kumpikin toiminta saa tarvitsemaansa henkilöstöresurssia lisää.

Konekaluston ratkaiseminen, ostopalvelu?
Toimistopalvelut (laskutus) on jo vesihuoltoa hoitavalla toimistosihteerillä.
Toimenpiteet lämmöntuotannon lähitulevaisuudessa 2-3v.:

Uuden lämpölaitoksen investointeja:

Lämpölaitos                                                                                                  750 000€
Siirtolinja (siirto pois koulun päädystä, urheilukentän takana?)           70 000€
Polttoaine/konesuoja                                                                                   150 000€      
Konekalusto?                                                                                                 70 000€

Kaukolämpöverkoston investoinnit, korjaustarve? Liittyjiä?

Ehdottomasti samalla tarkastella varautumisen osalta (kunnan tarpeisiin) varavoimakoneen sijoittaminen samaan kompleksiin.

Ehdotus:

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle elokuun 2020 alusta lukien sekä aloittamaan toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Päätös:

Ehdotuksen mukaan.

------

Tiedoksi:

Enontekiön kunnanhallitus
Enontekiön elinvoimalautakunta
KOY Enontekiön kunnan asunnot

Liitteet:

Liite 1.Kaukolämpölaitos 27.3.2020"

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Autto, Kehitysjohtaja, hannu.autto@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää Enontekiön kunnanhallitukselle, Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallituksen esityksen 6.4.2020 § 8 mukaisesti seuraavaa:

Elinvoimalautakunta esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle sopimuskauden loppuun (30.9.2020) mennessä. Lisäksi elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se aloittaisi toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään, että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen, jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta, koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Päätös

Esityksen mukaan.

Kokouskäsittely

Juha-Pekka Mäntyvaara ja Kimmo Lämsä poistuivat kokouksesta tämän pykälän ajaksi esteellisinä. Taru Mäkitalo toimi puheenjohtajana pykälän ajan.

Valmistelija

Hannu Autto, Kehitysjohtaja, hannu.autto@enontekio.fi
Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi
Leni Karisaari, Hallintojohtaja, leni.karisaari@enontekio.fi

Perustelut

Selostus
Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus (6.4.2020 § 8) on esittänyt Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle. Esitys on toimitettu myös elinvoimalautakunnalle tiedoksi 21.4.2020 (§ 37). Kaukolämpötoiminnan vaihtoehdoista on tehty vertailua liitteessä 1.

Elinvoimalautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 26.5.2020 (§ 56) ja esittänyt kunnanhallitukselle Enontekiön Vesihuolto Oy:n esityksen mukaisesti seuraavaa:
"Elinvoimalautakunta esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle sopimuskauden loppuun (30.9.2020) mennessä. Lisäksi elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se aloittaisi toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään, että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen, jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta, koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta."


Alla Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallituksen (6.4.2020, § 8) taustoittava esitys kokonaisuudessaan.

”8 §  KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN JATKUMINEN HETAN ALUEELLA                          

Liitteenä olevan kaukolämpölaitosselvityksen mukaisesti Enontekiöllä kunnan omistamaan kaukolämpöverkostoon kaukolämpöenergian tuottaa tällä hetkellä Hooli Oy. Hooli Oy:n kanssa on solmittu kaukolämpöenergian ostosopimus keväällä 2005. Sopimus on voimassa 30.9.2020 saakka.

Tämän jälkeen on kaukolämpötoiminta ja lämmönjakelu Hetan alueella hoidettava jollain muulla tavalla.

Kaukolämpölaitoksen lunastushinta on sopimuksen päättyessä 15 vuoden jälkeen 40 000€ + tukkuhintaindeksin korotus, kaukolämpöverkoston tasearvo Enontekiön kunnalla oli 31.12.2019 135 000€.

Enontekiön kunnan vuoden 2018 tilinpäätöksessä kaukolämmön osalta menot ja tulot olivat: ostettu energia ja muut palvelu -214 000€ ja myyntituotto +235 000€. Huomioitavaa on, että menokohteeseen kirjataan Enontekiön kunnan osalta eläkeperusteisia maksuja (tp 2018) -17 000€. Laskennallisesta lämpöenergiasta Enontekiön kunta käyttää suoraan n.70% sekä lisäksi kuntakonsernin tytäryhtiöt lisäksi +10%.

Kaukolämpötoiminnasta on tehty aikaisemmin kaksi selvitystä Planora Oy:n toimesta:

27.1.2016 Valmistui kaukolämmön ensimmäinen laajenemis-/kustannusselvitys, teettäjänä Enontekiön Vesihuolto Oy

23.3.2018 Valmistui: Maalämpötoiminnan kannattavuus selvitys, tilaajina Enontekiön Vesihuolto Oy, Enontekiön kunta, Kiinteistö Oy Enontekiön kunnan asunnot sekä Enontekiön Kehitys Oy.

Realistisin vaihtoehto selvitysten perusteella toiminta-alueeksi olisi nykyinen verkosto (keskustan alueella) ottaen huomioon asemakaavan mahdollistamana rakennusoikeus, uusi lämpölaitosinvestointi on edessä kaikissa vaihtoehdoissa.

Lämmöntuotannon keskeytymätön toiminta viimeistään 30.9.2020 alkaen vaatii:

Laitoksen lunastamisen
Kaukolämpölaitoksen hoitajan eli henkilöstön
Pyöräkonepalveluita
Polttoainetoimitussopimukset
Edellä mainituille vararesurssit

Enontekiön kunnalla ja Enontekiön Vesihuolto Oy:llä on seuraavat valmiudet toiminnan jatkamiseksi:

Laitoksen lunastamiseksi on varattu Enontekiön kunnan osalta investointiin määräraha.
Hetan vesilaitoksenhoitaja on oppisopimuskoulutuksessa ja valmistuu lämpölaitoksenhoitajaksi arviolta syyskuussa, on ollut laitoksen toiminnassa matkassa vuoden ajan. Pystyy tietyn osan työajasta alkuun käyttämään lämpölaitoksella varauksella että vesilaitos saa työvoimaan apuja muualta.

Konepalveluista sovittava, nykyinen hoitaja? Olisi myös mahdollinen vararesurssi
Polttoaine (hake/turve varalla)-toimitukset kyselyyn heti.
Vararesurssit, ed. mainittu nykyinen laitoksen hoitaja, yksi kiinteistönhoitaja jonkin verran perillä laitoksesta.
Päivystys samaan vesi- ja kiinteistöhuollon kanssa.

Kaukolämpötoiminnan siirtäminen ja sen vaikutukset 0-1v.:

Lämpölaitos ja jakeluverkosto, liittymissopimuksineen siirretään tasearvolla pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:hyn.

Tällä mahdollistetaan lämmöntuotannon pakollisiin investointeihin varautuminen ja toiminnan kehittäminen jatkossakin (isot investoinnit korottavat hintoja mutta niihin on mahdollisuus vaikuttaa). 

Ei kirjanpidollista negatiivistä vaikutusta kunnalle, käyttötalouspuolella miinuksena eläkekulu n. 17 000€ + ja tulos 4500€ yht. n. 21 500€ tp2018.

Toiminnan pitäminen konsernissa, pitää myös siihen kuluvat eurot pääosin kunnan alueella.
Rekrytoinnin aloittaminen lämpölaitos-/vesilaitoksen hoitajaksi, (oppisopimuskoulutus?). Työaikajako 50/50 kumpikin toiminta saa tarvitsemaansa henkilöstöresurssia lisää.

Konekaluston ratkaiseminen, ostopalvelu?
Toimistopalvelut (laskutus) on jo vesihuoltoa hoitavalla toimistosihteerillä.
Toimenpiteet lämmöntuotannon lähitulevaisuudessa 2-3v.:

Uuden lämpölaitoksen investointeja:

Lämpölaitos                                                                                                  750 000€
Siirtolinja (siirto pois koulun päädystä, urheilukentän takana?)           70 000€
Polttoaine/konesuoja                                                                                   150 000€      
Konekalusto?                                                                                                 70 000€

Kaukolämpöverkoston investoinnit, korjaustarve? Liittyjiä?

Ehdottomasti samalla tarkastella varautumisen osalta (kunnan tarpeisiin) varavoimakoneen sijoittaminen samaan kompleksiin.

Ehdotus:

Enontekiön Vesihuolto Oy:n hallitus esittää Enontekiön kunnanhallitukselle kaukolämpötoiminnan lunastamista Hooli Oy:ltä Enontekiön kunnalle elokuun 2020 alusta lukien sekä aloittamaan toimet kaukolämpötoiminnan sekä kaukolämpöverkoston siirtämiseksi tasearvolla, pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön, vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tarvittavan henkilöresurssin osalta esitetään että Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle.

Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos- että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa.

KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Päätös:

Ehdotuksen mukaan.

------

Tiedoksi:

Enontekiön kunnanhallitus
Enontekiön elinvoimalautakunta
KOY Enontekiön kunnan asunnot"


Yritysvaikutusten arvionti
Vaikutukset myönteiset.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Enontekiön kunta lunastaa kaukolämpötoiminnan Hooli Oy:ltä esittelytekstissä mainitulla hinnalla ja aikataululla.
Kunnanhallitus päättää, että kaukolämpötoiminnan mahdollinen kuntakonsernin sisäinen järjestely valmistellaan konsernin johtoryhmässä ja tuodaan erikseen päätettäväksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Juha-Pekka Mäntyvaara ilmoitti olevansa esteellinen. 
Merkitään, että kunnahallitus päätti yksimielisesti kuulla Juha-Pekka Mäntyvaaraa asiantuntijana, minkä jälkeen hän poistui kokouksesta.

 

Valmistelija

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi
Esko Rautiainen, vs.hallintojohtaja, esko.rautiainen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Elinvoimalautakunnan 8.6.2020 § 101 tekemä esitys kaukolämpötoiminnan siirtäminen kunnalta vesihuoltoyhtiöön olisi juridisessa mielessä liiketoimintasiirto apporttina, jolloin se vaatii ulkopuolista asiantuntemusta ja  konkreettistakin apua muun muassa apportti-asiakirjojen tekemisen osalta.

Tämän hetken kirjanpitoarvot taseessa ovat lämpövoimalan osalta noin 48 000 euroa ja kaukolämpöverkoston osalta noin 122 000 euroa.

Jos liiketoimintasiirto toteutuisi siten, että kunnalle tulisi vesiyhtiön osakkeita, niin kunnan taseessa se näkyisi tase-erien välillä rakennuksista (lämpövoimala) ja kiinteistä rakenteista (kaukolämpöverkosto) tytäryhteisöosakkeisiin. Poistoja ei sen jälkeen enää tulisi kirjattavaksi kunnan tuloslaskelmaan noin 10 000 euroa/ vuosi. Tase-erien käyvät arvot tulee apportissa selvitettäväksi ja niillä on vaikutusta, jos poikkeavat tasearvoista.

Tuloslaskelmavaikutusta olisi myös sillä, että kunnan nyt saama kate ulkopuolisille myydystä kaukolämmöstä jäisi pois.Jos liiketoimintasiirto tehdään, niin vesiyhtiön kunnalta laskuttama kaukolämmön hinta on asia joka vaatii selvityksen muun muassa siltä osin, että pitääkö hinnan olla markkinaehtoinen. Tällä ei olisi merkitystä konsernitasolla, mutta emokunnan kannalta on.

Lämpövoimalan maa-alue on myös huomioitava. Siirtyisikö omistus vai vuokraako kunta tarvittavat maa-alueet. Myös varainsiirtovero huomioitava, koska se tulisi vesiyhtiön maksettavaksi. Sen suuruus ei kuitenkaan liene kovin merkittävä.

Kunnan kaukolämpötoimintaan liittyy mahdollinen yhtiöittämisvelvollisuus. Tässä suora lainaus KPMG:n konsultti Johanna Karppiselta:

” Käsityksemme mukaan yhtiöittämisvelvollisuutta tulkittiin aluksi hyvin tiukasti muutoksen tullessa kuntalakiin. Tällöin tulkintana olisi suurella varmuudella ollut se, että kaukolämpötoiminta on sellaista toimintaa, joka tulee yhtiöittää. Myöhemmin tulkinnat ovat tästä lieventyneet ja tulkinnassa on käytetty enemmän tapauskohtaista harkintaa. Koska kaukolämpötoiminta on toimintana sellaista, että se ei kuulu kunnan lakisääteisiin tehtäviin ja palvelua tarjotaan myös ulos ostettavaksi eikä se ei ole järjestetty pelkästään kunnan omaan käyttöön, on yhtiöittämisvelvollisuus mahdollinen, riippuen toiminnan suuruudesta ja kokonaistilanteesta. Asiaa tulisi selvittää tarkemmin ja koska käsityksemme mukaan kunnalla on tarkoitus tehdä toimintaan myös lisäinvestointeja kannattaa nekin huomioida siten, että tulevaisuudessa toiminnan yhtiöittämisvelvollisuus voi viimeistään täyttyä. Mikäli mietitte jääkö toiminta kuntaan vai yhtiöitetäänkö se, suosittelisimme selvittämään yhtiöittämisvelvollisuutta tarkemmin.”

Yritysvaikutusten arviointi

Myönteiset vaikutukset

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää selvittää taloudelliset vaikutukset Enontekiön kunnalle järjestelyssä, jossa kaukolämpötoiminta sekä kaukolämpöverkosto siirrettäisiin tasearvolla pääomasijoituksena Enontekiön Vesihuolto Oy:ön vuoden vaihteessa​. Päätös siirrosta tehdään selvityksen jälkeen. Kunnanhallitus päättää antaa elinvoimalautakunnalle tehtäväksi kilpailuttaa lämpölaitoksen hoitaminen ostopalveluna.

Päätös

Käydyn keskustelun aikana Leena Palojärvi teki seuraavan esittelijän ehdotuksesta poikkeavan päätösehdotuksen:

Kaukolämpötoiminnasta vastaaminen merkitään kokonaisuudessa teknisen johtajan alaisuuteen 11.10.2021 alkaen. Enontekiön kunnanhallitus perustaa lämpölaitos-​/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antaa toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle. Toimi sijoittuu elinvoimalautakunnan alaiselle infrastuktuuritoimialalle. Esitetään ko. toimen henkilöstömäärärahat kuluvalle vuodelle tarvittaessa ylitysanomuksena ja määrärahat lisätään talousarvioon 2022. Toimen täyttäminen esitetään tehtävän oppisopimuskoulutuksen kautta koska kyseisen toimen menestyksellisessä hoitamisessa vaaditaan sekä vesihuoltolaitos-​ että kaukolämpölaitostoimintojen tuntemusta. Toimen tarkemmat vaatimukset tulee eritellä uuden toimen tehtävänkuvauksessa. KOY Enontekiön kunnan asunnoille esitetään yhteistyössä toimivaan ilta-​ ja viikonloppupäivystykseen mukaan otettavaksi myös kaukolämpötoiminta.

Pekka Tjäderhane ja Oula-Matti Palojärvi kannattivat Leena Palojärven tekemää esitystä.

Julistettuaan keskustelun asiasta päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska oli olemassa esittelijän ehdotuksesta poikkeava päätösehdotus, niin hän esitti  asian ratkaisemista äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän tekemää ehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Leena Palojärven tekemää muutosehdotusta, äänestävät "EI". 

Puheenjohtajan esitys äänestystavasta hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi (2) "JAA"- ja neljä (4) "EI"-ääntä, joten puheenjohtaja totesi Leena Palojärven esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Eriävä mielipide

Kunnanjohtaja jätti eriävän mielipiteensä merkittäväksi pöytäkirjaan.

Äänestystulokset

  • Jaa 2 kpl 33%

    Helinä Hautamäki, Janne Näkkäläjärvi

  • Ei 4 kpl 67%

    Kari-Pekka Stoor, Pekka Tjäderhane, Leena Palojärvi, Oula-Matti Palojärvi

Valmistelija

  • Kimmo Lämsä, Tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnanhallitus perusti 11.10.2021 §250 lämpölaitos-​/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen jonka pääasiallinen toimipaikka on Hetta ja antoi toimen täyttöluvan elinvoimalautakunnalle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, Tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta päättää laittaa lämpölaitos-​/vesilaitoksenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan toimen haettavaksi ja nimeää haastatteluryhmän jäseniksi elinvoimalautakunnan puheenjohtajan ja -varapuheenjohtajan, henkilöstöjohtajan ja teknisen johtajan. Haastatteluissa voi olla mukana myös Hetan vesi- ja viemärilaitoksen hoitaja. Haastatteluryhmän haastattelee hakijat ja tekee elinvoimalautakunnalle valintaesityksen.

Toimen tehtävät, kelpoisuusehdot ja hinnoittelukohta on lueteltu liitteenä olevassa tehtäväkuvassa.

Mikäli kelpoisuusehtoja täyttäviä hakijoita ei ole, elinvoimalautakunta valtuuttaa teknisen johtajana laittamaan tehtävän uudelleen haettavaksi. Edelleen lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan hankkimaan ko. palvelun ostopalveluna tai muulla henkilöstön käytöllä hakuprosessin ajaksi.

Lisäksi elinvoimalautakunta päättää valtuuttaa infrastruktuuri toimialan selvittämään oppisopimusmahdollisuudet sekä tarvittaessa käyttämään oppisopimuskoulutusta rekrytoinnin tukena toimen täyttämisen valmistelussa.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Tiedoksi

Haastatteluryhmä

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.